Polamkin 23 asiaa

Poliisihallinnon kirjastoille suunnattu Web 2.0 -kurssi

Info

Polamkin 23 asiaa on Poliisiammattikorkeakoulun kirjastojen ja museoiden väelle suunnattu some-kurssi, joka toteutettiin verkossa keväällä 2010. Kurssi perustuu amerikkalaiseen 23 Things-konseptiin, jossa opiskellaan web 2.0-työkalujen käyttöä. Suomessa vastaavia kursseja on toistaiseksi toteutettu vain muutama, joista ehkä tunnetuin Mace Ojalan ja  Matti Lassilan yleisten kirjastojen henkilökunnalle 2008 toteuttama 23asiaa.net . Polamkkilaisten kurssin ohjaajana toimi Hollannin Päivi.

Kurssin sisältö on äänestyksen tulos

Ennen kurssi Polamkin väki äänesti kurssilla käsiteltävistä asioista. Valitettavasti kaikkea toiveita ei voitu tämän kurssin aikana toteuttaa, sillä poliisihallinnon verkko loi omat rajoituksensa. Niinpä esim. Skypen opettelu jouduttiin jättämään pois ohjelmasta, sillä se vaatii ohjelmistoasennuksia sekä mahdollisesti uutta reikää palomuuriin. Toisaalta, vaikka YouTuben käyttö on poliisihallinnossa estetty, oli se mukana kurssilla: YouTube on niin olennainen osa sosiaalista mediaa, ettei sitä  voitu tällaisella kurssilla ohittaa.

Kurssin konkreettinen eteneminen

Jokainen sai vapaasti päättää, mihin osuuksiin osallistui. Johdanto uuteen asiaan julkaistiin maanantaisin. Johdannon perässä olevien tehtävien tekemiseen oli aikaa viikosta kahteen. Kukin reflektoi oppimistaan omassa blogissaan, minkä lisäksi kommentoimme ja keskustelimme muiden kurssilaisten blogeissa.

 
Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.